Tilaa arviokäynti

TIEDOTE
19.12.2018

Uudenmaan Viva Oy nosti 14.6.2016 kanteen entistä työntekijäänsä liiketoimintajohtaja Kaisa Liskiä vastaan. - Kanteessa katsoimme Liskin rikkoneen työsopimustaan monelta osin, sekä jättäneen velkansa yritykselle maksamatta, sanoo toimitusjohtaja Seppo Valojärvi.

Hyvinkään käräjäoikeus on 19.12.2018 antanut asiassa kansliatuomion. Tuomiolauselman mukaan Kaisa Liski velvoitetaan suorittamaan Uudenmaan Viva Oy:lle velkakirjoihin perustuvaa pääomaa 173.593 euroa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen 23.4.2016 lukien, sekä lisäksi edellä mainittujen velkojen vuotuista korkoa ja viivästyskorkoa yhteensä 27.288,15 euroa.

Lisäksi Liski velvoitetaan suorittamaan korvauksena noudattamatta jätetystä irtisanomisajasta, sopimussakkoa työsopimuksen kilpailukiellon ja rekrytointikiellon rikkomisesta, sekä sopimussakkoa työsopimuksen salassapitovelvollisuusehtoon perustuvana sopimussakkona yhteensä 425.505,78 euroa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen. Lisäksi Liski on velvoitettu korvaamaan Uudenmaan Viva Oy:n oikeudenkäyntikuluja 40.000 eurolla. 

Käräjäoikeus on kokonaisuudessaan tuominnut Liskin maksamaan Uudenmaan Viva Oy:lle hieman yli 666.000 euroa. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

- Yrityksemme noin 41 työntekijästä 16 siirtyi Kaisa Liskin perustaman kilpailevan yrityksen palvelukseen maalis-huhtikuussa 2016. Kuten oikeuden antamasta tuomiosta selviää, Liski oli systemaattisesti suunnitellut lähtöä, tavoitteenaan henkilökunnan siirtäminen uuteen yritykseen ja Uudenmaan Viva Oy:n vahingoittaminen. Liskin aikana yrityksen liikevaihto oli suurimmillaan noin 5 miljoonaa euroa, tilikaudella 1.10.2015-30.09.2016 se oli 2,8 miljoonaa euroa ja nyt kuluvalla tilikaudella 1,5-2,0 miljoonaa euroa. Näiden tapahtumien vaikutuksesta 20-vuotiaan vakavaraisen yrityksen jatko vaarantui, Valojärvi sanoo.

- Kiitos yrityksen vahvan taustan ja erityisesti lojaalien työntekijöiden. He auttoivat meitä vaikeimpien hetkien yli ammattitaitoisella työpanoksellaan, jatkamalla tehtäviään sinnikkäästi.

Vuonna 2018 Uudenmaan Viva Oy sai Suomen Asiakastieto Oy:n myöntämän Suomen Vahvimmat -luokituksen. - Vuonna 2019 satsaamme kasvuun positiivisin odotuksin ja rekrytoimme joukkoomme uusia alan ammattilaisia, Valojärvi sanoo.

Taitava myynti näkyy hinnassa!

Taitava myynti näkyy hinnassa!

Tavoittelemme aina parasta hintaa ja lyhyttä myyntiaikaa.

Lue lisää

Tutustu meihin!

Tutustu meihin!

Taustalla tuhansien toimeksiantojen kokemus.

Lue lisää

Upeat myyntikuvat asunnostasi!

Upeat myyntikuvat asunnostasi!

Saat meiltä stailaajan ja kuvaajan palvelut.

Lue lisää

Meitä suositellaan!

Meitä suositellaan!

Lue mitä asiakkaamme ovat meistä mieltä

Lue lisää

Oletko myymässä asuntoa?

Pyydä meiltä arviokäynti!

Meiltä Vivasta saat huippumyyjän, joka keskittyy täysillä siihen, että asuntosi menee kaupaksi parhaaseen mahdolliseen hintaan.

Olemme tehneet Uudellamaalla asuntokauppaa yli 20 vuotta ja ansainneet tuhansien asiakkaiden luottamuksen yksinkertaisella tavalla: meille tärkeintä on, että sinä olet työhömme tyytyväinen. Jätä tietosi, niin olemme sinuun yhteydessä!

Soita meille: 0500 413 725