Viva kantaa osuutensa yhteiskuntavastuusta

Vivassa osataan olla kiitollisia siitä, että kiinteistöalaa ravisteleva lama on kiertänyt yrityksen kaukaa. Tämä puolestaan tekee toimitusjohtaja Seppo Valojärvestä tyytyväisen miehen, sillä yrityksen taloudellinen kasvu mahdollistaa hyvän jakamista sinne, missä rahalliselle tukemiselle on tarvetta.

- Haluan tehdä työtä, jolla on muitakin merkityksiä kuin omaan pussiin ansaitseminen. Olen ollut aina aktiivinen lahjoittaja ja auttanut tahoja, jotka tarvitsevat eniten apua. Kolmen lapsen isänä Sepon oli helppo valita tämän kertainen lahjoituskohde.

- Toki muitakin tärkeitä avustettavia kohteita on olemassa, mutta koska kaikkeen ei voi osallistua yhtaikaa, on kuunneltava sydämen viisasta ääntä.

- Sitouduimme lahjoittamaan vähintään 100 000 € Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeelle. Täten voimme kantaa oman osuutemme yhteiskuntavastuusta ja ajatella amerikkalaisen yritysmallin mukaan: Anna, niin sinulle annetaan. Tämä lause sopii myös meidän toimintaamme loistavasti, Seppo Valojärvi kiteyttää.

Viva on nopea!

Viva on nopea!

Tavoitteemme on nopeat kaupat, parhaaseen hintaan.

Lue lisää

Kesäkampanja!

Kesäkampanja!

Stailauskonsultointi nyt veloituksetta arviokäynnin yhteydessä.

Lue lisää

Stailaus&kuvaus

Stailaus&kuvaus

Stailaus varmistaa upeat myyntikuvat asunnostasi!

Lue lisää

Meitä suositellaan

Meitä suositellaan

Lue mitä asiakkaamme ovat meistä mieltä!

Lue lisää