Koti kauppakuntoon –pikavinkkejä asuntojen myyntiin
Asuntojen nopea myynti vaatii tänä päivänä asunnon omistajilta jatkuvaa ja tarkkaa asuntojen toteutuneiden myyntihintojen seuraamista. Omistajat voivat seurata vain pyyntihintoja. Asuntomarkkinoiden tuntemisen ohella asunnon myyjän olisi syytä tuntea asuntokauppaa säätelevää lainsäädäntöä edes päällisin puolin. Harvemmalla asunnon omistajalla on aikaa ja mahdollisuuksia asuntomarkkinoiden tiiviiseen seuraamiseen. Asuntokauppa on muuttunut viime vuosina yhä vaativammaksi. Siksi yhä useampi turvautuukin asunnon myynnissä ammattilaiseen. On arvioitu, että jopa yli 90 % asunnoista myydään kiinteistönvälittäjän kautta. Asuntojen myynti on muuttunut merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana lähinnä internetin myötä. Asunnon ostajat ovat tänä päivänä huomattavasti paremmin informoituja asunnoista, asuntokaupasta sekä asuntojen hinnoista. Parantunut hintatietoisuus merkitsee, että asunnon myyjän tulisi osata asettaa asunnon pyyntihinta jo lähtökohtaisesti oikealle tasolle, jotta asunnon myyntiaika olisi mahdollisimman lyhyt. Pidentynyt myyntiaika on asunnon myynnin kannalta huono asia, sillä ostajat huomaavat nopeasti, mitkä asunnot eivät ole markkinoilla haluttuja, vaan roikkuvat myyntilistoilla uudempien asuntojen perässä.
Asunnon ostajien ei enää tarvitse odottaa sunnuntain Helsingin Sanomia ja kierrellä asuntonäytöissä saadakseen käsityksen tarjonnasta, vaan ostaja voi tutustua kymmeniinkineri asuntoihin yhden illan aikana verkossa. Television sisustusohjelmat ja sisustusratkaisujen ja –tuotteiden valikoimien laajeneminen ovat osaltaan vaikuttaneet ostajien mieltymyksiin ja vaatimustasoihin. Viva LKV:n toimitusjohtaja, KTM, LKV Hannu Valojärvi kertoo, että hintatietoisuuden ohella myös ostajien laatutietoisuus on kasvanut.”Siinä missä ennen riitti usein se, että uusi asunto on remontoitu, pitää asunnon nykyään olla remontoitu juuri oman maun mukaan.”, Valojärvi toteaa.Ostajien kasvanut vaatimustaso ei ole asuntokaupan kannalta ainostaan hyvä asia. ”Mikäli myyjä on tehnyt niin sanotun myyntiremontin omien persoonallisten mieltymystensä mukaan, voi liian persoonallisesti tai esimerkiksi ostajan värimieltymysten vastaisesti remontoitu asunto laskea myyjän tavoittelemaa voittoa huomattavasti.”, Valojärvi varoittaa. Pahimmassa tapauksessa juuri remontoitu keittiö tai kylpyhuone joutuu uuteen remonttiin heti kaupan jälkeen.Tällöin ostaja maksaa itse asiassa kahden remontin kustannukset. Isojen myyntiremonttien sijaan asunnoista syntyvään mielikuvaan voi vaikuttaa lopulta varsin yksinkertaisillakin asioilla
- Pidä asuntosi siistinä koko asumisesi ajan. Hyvin huollettu koti pysyy puhtaana ja viestii osaltaan laadukkaasta asumisesta.
- Asuntojen stailaus saattaa tietyissä tapauksissa nostaa asunnosta syntyvää hintamielikuvaa, mutta huomattavasti olennaisempaa on luoda asuntoon tilan tuntua.
- Tilan tuntua voi luoda esimerkiksi kantamalla turhaa tavaraa asuntonäytön ajaksi esimerkiksi varastoon tai vinttikomeroon. Puhtaat ikkunat tuovat valoa pienempäänkin asuntoon. Avaa kaikki verhot luodaksesi asuntoon avaruutta.
- Ostaja haluaa nähdä asunnon näyttötilanteessa oman tulevan kotinsa, ei sinun kotiasi. Hääkuvat piirongin päällä saattavat luoda ostajalle tunteen siitä, että hän on tungettelemassa toisen ihmisen kodissa. Rockyhtyeen julisteet seinällä voivat luoda vanhemmalle ostajapariskunnalle väärän tunnelman kodin hengestä.
- Jos asunnossasi on oma piha, pidä siitä yhtä hyvää huolta kuin kotisi sisätiloista. Leikkaa nurmikko juuri ennen asuntonäyttöä siistin ja huolletun ilmeen luodaksesi. Vastaleikatun nurmikon tuoksu toimii myös hyvänä houkuttimena asuntonäyttöön saapuville.
- Kalliit ja isot myyntiremontit voivat lopulta osoittautua virheinvestoinniksi. Pienet pintanaarmut kannattaa kuitenkin tarkastaa ja paikata. Suosi neutraaleja ja hillittyjä värejä persoonallisten sijaan.
Jo näillä muutamilla pikavinkiellä voidaan huomattavasti parantaa asunnon ilmettä ilman isoja investointeja. Ne ovat välttämätön lähtökohta onnistuneelle asuntokaupalle. Jotta asunnosta voitaisiin saada paras mahdollinen hinta mahdollisimman lyhyessä ajassa, kannattaa asuntojen myynti jättää lopulta asiantuntijan tehtäväksi. Ammattitaitoinen kiinteistönvälittäjä kykenee nimittäin ottamaan huomioon sellaisiakin seikkoja, joita itse ei välttämättä tulisi edes ajatelleeksi.
Päivämäärä: 24.8.2011




