Energiatodistus

Laki rakennuksen energiatodistuksesta koskee vuoden 2008 alusta lähtien kaikkia uusia rakennuksia. Ennen lain voimaantuloa valmistuneisiin rakennuksiin lakia sovelletaan vasta vuoden 2009 alusta.Energiatodistuksen tarkoituksena on auttaa arvioimaan ja vertaamaan rakennusten energiankulutusta. Lain tavoitteena on, että rakennusten ja asunto-osakkeiden ostajat tai vuokraajat ottaisivat valintakriteerikseen myös rakennuksen energiankulutuksen. Tällöin uudisrakentajan tai rakennuksen omistajan on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota energiatehokkuuteen.Rakennuksen energiatodistuksessa on esitettävä rakennuksen tarkoitustaan vastaavaan käyttöön tarvittava energiamäärä. Tarvittavan energiamäärän suhde rakennuksen pinta-alaan ilmaistaan useampiluokkaisella asteikolla - samalla tavalla kuin esimerkiksi kodin kylmälaitteiden energiatehokkuus. Rakennuksen energiatehokkuutta voi todistuksen perusteella arvioida ja verrata muihin vastaavassa käytössä oleviin rakennuksiin.Energiatodistus on esitettävä, kun rakennus tai sen osa otetaan käyttöön, myydään tai vuokrataan. Todistusta ei kuitenkaan vaadita esimerkiksi vapaa-ajan asunnoilta, joita käytetään korkeintaan neljä kuukautta vuodessa, alle 50 m2 rakennuksilta, teollisuus- ja korjaamorakennuksilta tai suojelluilta rakennuksilta.Energiatodistuksen hankkiminen ennen lain voimaantuloa valmistuneelle omakotitalolle ja enintään kuuden asunnon asuinrakennukselle on vapaaehtoista.Rakennuksen energiatodistus laaditaan rakennuslupamenettelyn tai energiakatselmuksen yhteydessä, osana isännöitsijäntodistusta tai erillisenä todistuksena. Uudelle rakennukselle energiatodistus annetaan rakennuslupamenettelyn yhteydessä. Todistuksen laatii pääsuunnittelija. Isännöitsijäntodistuksen osana olevan energiatodistuksen antaa talon isännöitsijä tai asunto-osakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja. Energiatodistus perustuu todellisiin kulutuslukuihin, jotka on jo aiemminkin täytynyt esittää isännöitsijätodistuksessa tai sen liitteenä. Erillisen energiatodistuksen antajalla täytyy olla ammattitutkinto ja hänen täytyy olla perehtynyt energiatodistuksen laadintaan. Laki rakennuksen ilmastointijärjestelmän kylmälaitteiden energiatehokkuuden tarkastamisesta edellyttää, että rakennuksen omistajan on vähintään kymmenen vuoden välein tehtävä ilmastointijärjestelmän kylmälaitteiden tarkastus. Ympäristöministeriö 13.4.2007

Vesa Heinonen
Vesa Heinonen  
Toimitilat, myynti ja vuokraus
Yhteystiedot
Puh: 020 741 3056
s-posti:
Ota yhteyttä

Hannu Valojärvi
Hannu Valojärvi        
Toimitusjohtaja, KTM, LKV
Yhteystiedot
Puh: 020 741 3060
s-posti:
Ota yhteyttä


Kaisa liski

MYYMÄSSÄ

Myymme asuntosi luotettavasti
Myymme asuntosi luotettavasti ja nopeasti. Tutustu nyt tehokkaaseen ja asiantuntevaan myyntipalveluumme!

OSTAMASSA

Myynnissä olevat asunnot,
kiinteistöt, sijoituskohteet,
vapaa-ajan talot ja tontit.

Puheluhinnat 0207-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 0,0828 euroa/puhelu + 0,07 euroa/min ja matkapuhelimesta 0,0828 euroa/puhelu + 0,17 euroa/min (alv 23 %)

Sulje