Kahden vuoden sääntö

Luonnollisen henkilön ja kuolinpesän omaisuuden myynnistä tai vaihtamisesta syntyvä voitto (luovutusvoitto) on veronalaista pääomatuloa.

Pääomatulojen veroprosentti on 28 %.

Luovutusvoittoa tai tappiota voi syntyä kiinteistön ja irtaimen omaisuuden luovutuksesta. Irtainta omaisuutta ovat esimerkiksi asunto- ja muiden osakeyhtiöiden osakkeet ja irtaimet esineet.

Oman asunnon myynnistä tai vaihtamisesta saatu voitto on verovapaata tuloa jos olet omistanut luovutettavan huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet tai osuudet taikka rakennuksen on omistanut vähintään kaksi vuotta ja huoneistoa tai rakennusta on käyttänyt omistusaikana ennen luovutusta yhtäjaksoisesti vähintään kahden vuoden ajan omana tai perheen vakituisena asuntona.

Omistusaika lasketaan yleensä ostosopimuksen tekemisestä luovutussopimuksen tekemiseen.

Ratkaiseva on yleensä lopullisen kauppakirjan allekirjoitusajankohta. Jos asunto on saatu perintönä, omistusaika lasketaan perittävän kuolemasta.

Jos asunto on saatu osituksessa, verovapauden edellyttämä omistusaika lasketaan ositusta edeltäneestä omistajanvaihdoksesta. Asumisaika lasketaan siitä, kun asunnon osituksessa saanut henkilö on näin laskettavana omistusaikana alkanut käyttää luovutettavaa asuntoa omana vakituisena asuntonaan.

Myös luovutetun rakennuksen rakennuspaikasta saatu voitto on verovapaata. Kaavoitetulla alueella tämä koskee kaavan mukaista tonttia tai rakennuspaikkaa ja muualla rakennuspaikkaa 10 000 m2:iin asti.

Jos huoneistosta tai rakennuksesta on alle puolet ollut omana tai perheen vakituisena asuntona, luovutusvoitosta on verovapaata vain tätä käyttöä vastaava osa.

Luovutushinnasta vähennetään verotuksessa poistamatta oleva omaisuuden todellinen hankintameno ja voiton hankkimisesta johtuneet menot, esimerkiksi omaisuuden myyntikulut. Näihin kuluihin kuuluvat mm kiinteistövälittäjän palkkio.

Lisätietoja verovapauksista, luovutusvoitoista ja sen määrän laskemisesta, sekä luovutustappioista saat verohallituksen julkaisusta 41.06 7.8.2006.

Usein epäselvyyttä aiheuttaa ajankohta, jolloin myynnin saa aloittaa ja milloin kaupat lyödä lukkoon, kun luovutusvoiton veron pyrkii välttämään. Useimmiten tämä esiintyy tarpeettoman pitkään venytettynä myynnin aloittamisena. Me autamme sinua välttämään virhearvioinnit.

Kaisa liski

MYYMÄSSÄ

Myymme asuntosi luotettavasti
ja nopeasti. Tutustu nyt tehokkaaseen ja asiantuntevaan myyntipalveluumme!

OSTAMASSA

Myynnissä olevat asunnot, kiinteistöt, sijoituskohteet, vapaa-ajan talot ja tontit.

Puheluhinnat 0207-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 0,0828 euroa/puhelu + 0,07 euroa/min ja matkapuhelimesta 0,0828 euroa/puhelu + 0,17 euroa/min (alv 23 %)

Sulje